Joe “B.” Sonik

Yonttu

Joe käsittelee yhtyeen toista elektronista ääni vimpainta, jolla hän tukee Jamesin toimintaa ikäänkuin kamppaamalla häntä ajoittain.

Miksi Joella on soittimessaan kaksi kaulahihnaa, arvuuttelevat monet? Eikös Ramopunkissa pärjätä yhdellä hihnalla per soitin?

Sadot painiskelivat alkutaipaleellaan kroonisesta paksukielisen soittimen taitajista kun Joekin silloin soitti kuudella ohuemmalla kielellä.

Niinpä sitten erään mäyräkoiraviulistin käytyä kerran sammuttamassa silmänsä koesoiton yhteydessä, Joe päätti kokeilla Mr. Shitin lainavehkeellä, onnistuisiko se paksujen kielien pompottelu. Onnistuihan se, mutta välttääkseen vieroitusoireita, Joe päätti hankkia soittimeensa ylimääräisen kaulahihnan ja on pari vuotta kasvatellut känsiä sormiinsa.
Nyttemmin Joe on päässyt alakieliopinnoissaan niin pitkälle, että pystyi myös luopumaan ylimääräisestä kaulahihnastaan samalla lievittäen sormiensa känsäkokoelmaa.

Kaulahihanpitimen toisessa päässä Joe suosii feenix linnun kaltaisia tuhkaa matalalla liikuttelevia elektronisia taideteoksia. Virkistysjuomanaan Joe pitää myöskin Laitilan munatarhan ylijäämätuotteista mädätettyä keitinlientä.

Muita harrastuksia Joella on sitten tämänkin sivuston ja Ty:n taiteilujen esille saattaminen kaikkien surffailijoiden kiusaksi...

 

[Nixonix] [Bändi] [James] [David] [Ty] [Joe] [Keikat]

Keikkoja ja muuta voi tiedustella sähköpostilla osoitteesta nixonixNO@SPAMrokki.net, vastataan jos viitsitään...